Herkät asiat on usein valkoisia

Täällä elellään hyvin herkkiä aikoja. Kotipihan omenapuut kukkii muuttuen hetkessä pitsiverhoilluiksi pumpulipilviksi, mutta samalla huolestuttaa, että päätyykö murto-osakaan kukista omenoiksi, jos pölyttäjiä ei ole riittämiin. Mehiläiset ja kimalaispallerot kiirehtii urheasti kukasta toiseen, mutta työmäärä näyttää silti kohtuuttomalta vähäiseen pörriäisten pataljoonaan nähden.

Toinen herkkä asia perheessämme tällä hetkellä on imetyksen lopetus. Otso täyttää kuukauden päästä kaksi vuotta ja olen jo vuosi sitten päättänyt, että kunhan oikea hetki koittaa, niin imetys saa minun puolestani loppua heti. Monet suut vakuutteli, että kyllä se loppuu siitä itekseen, ei se kohta malta enää tissillä roikkua... No ei loppunut ja kyllä malttaa, koko ajan.

Minä väsyin loputtomalta tuntuvaan urakkaan, enkä ikinä olisi uskonut, että lopetus tarvisi tapahtua pakottamalla. Minä olen se kiireinen mehiläinen, joka on pyristellyt pienen tarpeita täyttämässä ja Otson hörppyhetket ne tuhannet maidonvalkoiset kukat, joissa ei loppua näy. Koitin kovasti täyttää pienen monet tarpeet, mutta kovin turhauduin puurtamiseen, kun kukkia oli vaan liikaa.

Nyt on työt tämän omenapuun kanssa kukkien suhteen tehty ja aika surista eteenpäin. Paljon saatiin onnellisuutta tästä taipaleesta kumpainenkin, vaan ihana on alkaa nyt seurailemaan, miten tuo kasvava pikku-ukkeli käyttää kaiken sen ajan, mikä maitohetkistä vapautuu. Eikä kyllä yhtään haittaa, että hörpyt ei jatkuvasti keskeytä myöskään minun ja Niilan puuhia. Hirvittävän monta kertaa on Niila joutunut kuulemaan äidin suusta lauseen "en pysty nyt kun Otso syö, odota hetki". Varmasti paljon helpompaa huomioida kumpaakin poikaa, kunhan tästä alun järkytyksestä päästään.

Ja nyt, kun kuitenkin osa teistä miettii, että okei, se ei loppunut itsekseen, niin miten se sitten meni lopulta (jos pelkäät keskustelua tisseistä, niin voit hyvin mielin jättää lopun lukematta, hehe), niin kerron hieman. Tästä kirjoituksestahan voi olla vaikka jollekin apua samaan tilanteeseen. Kuulin jo puolisen vuotta sitten tekniikasta, jossa rintoihin pistetään laastarit nännien päälle ja lapselle sanotaan, että äitillä on pipi. Monen lapsen on kuulemma helpompi hyväksyä tällainen pieni valkoinen valhe, kun että koittaisi selittää, että äidin mielestä maitotaival on nyt tiensä päässä. Kuulinpa myös, että joku oli sanonut taaperolle tissien menneen nukkumaan, haha! Oli toiminut sekin.

Nyt olen ollut sunnuntai aamusta asti imettämättä ja hyvin on sujunut. Ekoina päivinä maito pakkasi kyllä todella kipeästi rintaan (kyllä, vain yhteen), mutta nyt on sekin jo tasoittunut. Otso on jonkin verran itkeskellyt, kun maito tulee mieleen (tyypillisesti jossain muutenkin harmittavassa tilanteessa missä on tottunut hakemaan lohtua rinnalta), mutta hyväksyi alusta asti tilanteen melko hyvin nähtyään laastarit. Kovasti hakeutuu kyllä syliin ja liikuttavasti on mun naamassa kiinni paljon, painaa pientä naamaa kaulaan, sekä poskiin ja nuohoaa. Tästä voi huomata, että taaperon imetyksessä on varmasti vähintään yhtä paljon kyse läheisyydestä kuin itse ravinnosta.

Yöt on sujuneet paljon odotettua paremmin. Ensimmäisenä yönä Otso heräsi neljä kertaa, mutta omaksi ällistyksekseni sain hänet syliteltyä takaisin höyhensaarille kohtuu helposti. Toinen yö se vasta ylläri olikin: jätkä nukkua posotti 20:05-6:20, mitä ei siis ole tapahtunut kertaakaan herran elon aikana tätä ennen. Tämän sukseen voimalla kestäisin projektilta vaikka mitä rankkojakin takapakkeja. Olihan tuo selvä lupaus, että lapseni osaa kumminkin nukkua myös kokonaisia öitä. Kolmantena yönä Otso heräsi kerran ja vetäsi kyllä kaikkein kovimmat protestilaulut, mutta nekin tyyntyi alle puoleen tuntiin.

Kokonaisuudessaan olen kyllä todella helpottunut ja yllättynyt. Varauduin miljoona kertaa pahempaan vastarintaan (hehe, rinta se on vastarintakin) ja nyt luotto on järkkymätön, että tämä oikeasti toimii. Vihdoin ratkaisu, joka oikeasti toimii huudattamatta lasta tuntitolkulla.

Olen kyllä nyt myös ihan tyytyväinen, että lopetus venyi näinkin pitkään ja musta tuli "taaperoimettäjä" ihan tilanteen sanelemana. Otso on selvästi nyt valmis tähän ja mulla koittaa mahtava kesä, kun pääsen vapaammin kulkemaan kamujen kanssa myös parin päivän retkille. Tätä on kyllä odotettu!

Loppuun pari kuvaa terassillemme askartelemistani "timanttiketjuista". Näistä tulee ihania "sateenvaareja"(kuten Otso sanoo ) olohuoneen seiniin.


ps. laastareilla imetyksen on lopettanut myös  Oi mutsi mutsi blogin Elsa, käykää lukemassa siitä täältä KLIK ja KLIK.

KAKKUA KIITOS

Tänään on maaliskuun paras päivä, koska palttiarallaa tänään synttäreitään viettävät kaikki ne, jotka ovat aitoja juhannuksen rakkauslapsia, allekirjoittanut mukaan lukien. Meillä onkin suvussa useampi maaliskuussa syntynyt ja suvun mökin venevajasta kulkee melkoisia huhuja. Itse olen ton juhannuksen suhteen panostanut enemmän paketin toimitukseen kun tuotantoon. Otso syntyi juhannuksena 2016, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa.

No nyt tuli 32 vuotta mittariin ja sepä, jos mikä, on kerrassaan kelpo ikä. Helppo hengittää, kun on kokonaisuudessa melko tyytyväinen siihen, minkälaiseen elämänvaiheeseen on itsensä näillä vuosilla kuljettanut. Koko ajan on käsissä jotain uutta ja innostavaa, minkä kanssa kulkea eteenpäin. Toki viimeiset viisi vuotta on tuonut elämään ihan uudenlaista vastuuta ja toisinaan lähes järjen vievää haastetta äitiyden ja työelämän myötä. Tämäkin aamu vaihtui hyvin nopeasti ihanista synttärihaleista ja äidin lahjomisesta perus arkimättelyyn, missä pikkuveli härnää ja isoveli räyhää, sitten sovitaan ja kohta jo uudestaan sama setti. Mutta kun vaakakuppi jää kuitenkin reilusti plussalle, on vaikeatkin päivät lopulta selvittävissä vain astetta aktiivisemmalla hampaiden kiristelyllä ja hermojen venyttelyllä. Oivallukset ja riemut ja loputon pieruille nauraminen noiden pikkusällien matkassa on kumminkin arvossaan korvaamatonta.

Paljon on kyllä vielä haaveita kiikarissakin ja aina vähintään yksi takataskussa. Mietin jo aiemmin, että toivoisin tältä kuluvalta vuodelta jotain sellaista uutta, mitä jälkikäteen voisin miettiä, että niin tuossa oli se käännekohta. En tiedä minkä asian suhteen, mutta jotain sellaista sen pitäisi olla, mikä olisi mulle henkilökohtaisesti jotenkin käänteentekevää. Ei sen tarvi olla mikään iso ja kaiken mullistava asia, mutta olis ihana kehittyä siten, että voisi todella oivaltaa jotain erityistä. Ehkä löytää jonkin sellaisen asian, mitä haluaa lähteä toteuttamaan täysillä.

Eiköhän se selviä. Nyt aion viettää ihanan synttäripäivän pääosin arkisissa puuhissa, mutta on tässä sen verran juhlaakin, että me päästään myöhemmin tänään Jarkon kanssa kahdestaan syömään! En edes muista, koska ollaan viimeksi oltu, ihanaa! Ennen kaikkea se, että saan syödä oman lautasen tyhjäksi IHAN RAUHASSA on mahtavaa!

Kivaa viikonloppua!

♥: Manna

HEI HEI HELMIKUU

Helmikuu tuli ja meni ja ei tule ikävä. Pistävän aurinkoiset päivät on taas hieronut talven kalvakkuutta päin naamaa niin lujaa, että otsa on painunut siitä melkoiseen ryttyyn.

Olen aiemminkin kertoillut vanhassa blogissa näistä "kevätfiiliksistä" täällä ja täällä. Nyt annan Vestan kertoa mahtavalla biisillään tästä kevään ikävästä puolesta, mikä tuntuu ylittävän niin monen ymmärryksen. Ja ymmärtäähän sen, että mun fiiliksiin voi olla vaikea samaistua, jos kevät(talvi) on lähinnä semmosta "levikset repee"- henkistä soidintanssin aikaa. Sillon se on käsittämätöntä, että joku kuvittajan planttu siitä ahdistuu. Meikän levikset saa kyytiä sit huhti-toukokuussa, oota vaan!

Mutta anna kun Vesta pukee koko kevään hankaluuden sanoiksi niin paljon paremmin:



Ja sit kuvia mun helmikuusta. Koska tiedän, että tää menee taas ohi ja uskonkin, että se pahin pohjakosketus on jo taputeltu, niin olen jälleen keskittynyt pitämään itseni ja perheen kiinni mukavissa touhuissa. Näin ollen yhden kevätahdistus heijastuu mahdollisimman vähän muuhun perheeseen ja itelläkin on kivempaa kun ei jumita murehtimassa.

Me ollaan:

• vietetty jädekekkerit kamujen kera
• käyty ihastelemassa Heinolan jääveistokset
• ostettu vähän uutta kivaa kotiin (kuvassa työhuoneen uusi matto ja siihen maastoutunut taapero)
• retkeilty luonnossa upeassa Lapakistossa jätkien ja ihanan ystäväni kanssa
• pakoiltu paukkupakkasia sisäleikkipuistoissa
• napakelkkailtu, hiihdetty, luisteltu, "lasketeltu" ja potkukelkkailtu vaarin luona
• syöty ystävänpäiväsuklaata ja ihasteltu kukkia
• ihmetelty Hymyilevää kuolemaa Lahden taidemuseossa
• opetettu Aslalle uusia temppuja
• käyty pulkkamäessä ja syöty laskiaispullaa
• retkeilty tähtitornissa koko perheen voimin 
• ite olen käynyt luovuuslaboratoriossa luovittelemassa ja puhdistamassa mieltä
• käyty piiitkästä aikaa uimahallissa
• oltu Niilan kanssa leffassa, toinen meistä vielä ihan ekaa kertaa

Paljon on tullut puuhattua ja sen koenkin ainoaksi toimivaksi toimenpiteeksi kevätdepistä vastaan.

Jos sulla on jotain hyviä keinoja oman kevätväsymisen hoitoon, niin ei muuta kun näppis laulamaan ja vinkit jakoon. 

Oikein muvanaa viikonloppua kaikille!

♥: Manna

Oisko kysyttävää?

Se ois viikonloppu nurkilla ja täällä tiedossa luovuuslabraa, töitä, koiramaisia treffejä, lehmiä, kanoja, lumitöitä... aika paljon kaikkea puuhaa siis. Mutta kiva se on puuhailla perheen kanssa ja nähdä vähän kavereitakin, kun viikolla ei tunnu ehtivän oikein mitään tällä hetkellä.

Tästä kumminkin pieni viihdevinkki, millä jaksatte pyörittää tämän perjantain vielä voiton puolelle, tai jos muillakin on viikonloppuna myös töitä, niin menee sitten lepposammin kun kuuntelee välissä vähän hauskoja höpinöitä:

Bongasin somesta melkoisen rempseän ja piirun verran hullun podcastin, Kaverin puolesta kyselen. Podcast nimensä mukaan käsittelee kaikkea sitä, mitä et itse kehtaisi kysyä, hehe. KPK:n löydät täältä: KLIK. Mimmit löytyy myös instasta ja facesta.

Joka perjantai tulee uusi jakso ja kysymyksiä voi tietty mimmeille lähetellä. Voisin melkein vannoa että tästä tulee ihan hitti.

Loppuun kuvat meidän pihakurresta, joka tossa käy syöpöttelemässä monta kertaa päivässä. Hilpee veikko.

Kivaa viikonloppua siis. Instastooriin tulee varmana viikonloppuna paljon höpinää, menkää sinne :).

♥: Anna

SÄ OOT HYVIS!

Vuosi on alkanut melkoisella työhaipakalla (uusi vuosi vanhat kujeet) ja sen ansiosta ei tän äidin akut oo ihan niin parhaassa iskussa mitä toivoa vois. Ei sinne päinkään. Väsyttää niin paljon ettei ole koskaan väsyttänyt. Onneksi olen nyt tunnistanut ongelman ja pariin tarjouspyyntöön sanonut jopa, että ei pysty ennen huhtikuuta, silläkin uhalla, että harvalla on aikaa odottaa niin pitkään. No nyt onneksi ollaan jo siinä pisteessä, että siistejä juttuja valmistuu ja kohta hepottaa, jonka seurauksena pääsen esittelemään niitä tänne teille. Mutta työasiat hetkeksi sikseen.

 Arkeen paluu ja mamman kiireiset työpäivät on näkynyt meillä selvästi myös ipanoiden ja vanhempien yhteistyön sujuvuudessa. Aamut on tahmeita ja illat yhtä hepulia (vaikka kuinka olis ulkoiltu ja temppistelty tai relattu ja luettu...argh). Uusille lukijoille selvennykseksi, että täällä asuu kaksi jäppistä 1,5v ja 4v. Nyt kun päiväkotiarki alkoi myös pienemmällä tintillä, niin aamusta ei vaan voi käyttää reipasta puolta tuntia isomman pikku-ukkelin suostutteluun tähän tyyliin:

- Käy vessassa ja pue päälle.
- Pue kulta.
- Pukisitko!
- Kävitkö vessassa?
- No mene sinne vessaan ja vähän äkkiä ja sit pukemaan päälle.
- Hei nyt kukas oikeen yllättäis äidin ja oiski super reipas ja pukis?
- Hei ihan oikeasti nyt sun on pakko pukee päälle.
- Olli (nimi muutettu) syö päiväkodissa sunkin aamupalan jos ei nyt mennä.
- PUEEEEEE!
- No nyt me myöhästytään, ala tulla tänne ni mä puen sut.
- No pue sitten ite, mutta vähän sassiin!

Tämän lurituksen saatan helposti kuulla omasta tai Jarkon suusta minä tahansa arkiaamuna huolimatta onko jälkikasvuni yleiseti ottaen hyvällä tai huonolla tuulella ja tietty kiitos kylmän vuodenajan KAKSI kertaa. Tyyppi saattaa olla ihan naantalin aurinko, mutta pukeminen ei kiinnosta pätkän vertaa. Mutta sitten kun koitat auttaa, niin sekään ei käy. Luojan kiitos useimpina aamuina tehdään tämä taistelu Jarkon kanssa yhdessä, toinen pukee alati sylistä karkailevan taaperon ja toinen lurittelee yllämainittuja sulosanoja isommalle.
Vaan onneksi luova äiti keinot keksii! Laadin Niilalle hyvislistan. Kerää kymmenen tarraa erityisen hyvällä tai huomaavaisella käytöksellä ja tulee palkkio. Meidän jätkää motivoi parhaiten määrittelemätön "jotain pientä kivaa". Se jättää tilaa haaveilulle ja maalailulle, että mistäs kivaa haluisit sitten kun on kymmenen tarraa täynnä. Tää on kyllä toiminut ihan kivasti. Ei toki aina ja on joutunut myös ottamaan tarran poiskin oikeen huonona hetkenä, mutta jo yksikin lungisti taputeltu aamu on valtava voitto vanhempien rintamalle.

Ja koska hyvä (ja hyvis) pistetään tottakai kiertämään, laittelin hyvislistan myös tulostettavaan muotoon vapaasti täytettävillä nimi- ja palkkiokentillä teille tänne blogiin. Siispä oman hyvislistan voit tulostaa teidänkin huusholliin täältä JEE KLIK. Muistakaas tulla kertomaan tänne tai instaan että oliko apua.

Oikein leppoisaa viikon jatkoa sinne joka tyypille!

♥ Anna

ps. Niila on saanut tarroja myös ihanana isoveljenä olemisesta pikkuveikan päiväkotitaipaleen alussa. Hän on esim lohdutellut pikkuveikka päikyn pihalla halaamalla, kun veikka oli kaatunut pulkkaan ♥. Listasta on moneksi. 

HEI VUOSI, MITEN OIS?

En tehnyt uudelle vuodelle lupauksia. Niistä tulee usein sellai pakkopulla johon into murenee alta viikossa. Mutta tein kyllä useamman toiveen ja ajattelin, että jos kirjoittelisin niitä tänne ylös, niin vuoden lopussa olisi hauska tehdä katsaus, mitkä toiveet toteutui ja mitkä jäi matka varrelle.


Jotkut teistä tietää mun intohimon listoihin, ja niin tämäkin asia toteutetaan nyt listana:


1.Treffejä!
Oltiin Jarkon kanssa treffeillä viime vuonna todistetusti kaksi kertaa. Kolmansia ei kai kukaan (muu kun näin epätoivoiset ihmiset) laske treffeiksi: vietiin pojat mummilaan, että päästään kyntämään lukuisten kanssaihmisten kera jonkin pyhäpäivän aattona Prisman käytäviä tatti otassa (edit: mutsi laitto viestiä, että toi ”kyntämään” on ehkä hieman hilpeyttä herättävä sanavalinta. Tarjoutu kumminkin ottamaan pojat hoitoon että päästään ”Prismaan” ) - mutta ilman lapsia! No tästä on nyt helppo petrata, treffejä luvassa siis.


2. Bye bye yötyö
Menneen vuoden päällä on leijunut salakavala utuisa univerho - kiitos yötöiden. Tämähän ei olis ongelma eikä mikään, olen itseasiassa yöllä oikeen hyvässä duunivireessä, mutta aamulla kaksi termiittiä tarvis seurakseen levänneen äidin, eikä univelkasta väsyrättiä. Tähän on tulossa kyllä ihan selkeä muutos kun Otso ensi viikolla aloittaa päiväkodissa puolikasta viikkoa. Sen ansiosta saan tehdä 20 tuntia töitä ihan normaalisti päivällä ja loput illalla kun Jarkko on kotona, mutta AH EI YÖLLÄ ainakaan harvase viikko.  Sitten kun osais vielä pitää työmäärät aisoissa kieltäytymällä tai buukkaamalla duunit tuonnemmas. Se on mun työssäni hitokseen vaikeeta, koska iso osa töistä on niin kiinnostavia, että ne on pakko saada!


3.Ystävä sä Annasen
Edellisen kohdan mahdollistamana toivon tapaavani myös enemmän ystäviä. Kun kaikkia iltoja ei tarvi duunata, lähtisin riemusta kiljuen vaikka hikilenkille tai kippistää yhdet sirpat hyvässä aikuisessa seurassa. Ajatus, että ehtis näkee kamuja myös ilman tota pikku katrastani kuulostaa houkuttelevammalta mitä kehtaan itelle edes myöntää (no joko saa alkaa valitsee vaatteita ja merkata kalenteriin?).


4. Reissua pukkaa!
Harras toive ois päästä vihdoin koko perheen voimin Ruotsiin Junibackeniin. Tästä
puhuttiin jo viime kesänä, mutta ei vissiin ollu tähdet kohdillaan. Sanoin Jarkolle että yhtään kalareissua ei buukkaa kesälle, ennen kun tää reissu on varattuna - varma tapa saada äijä suunnittelemaan perhereissua oikeen järisyttävällä innolla! Ollaan myös koko viime vuosi puhuttu että mennään Flamingoon (kylpylään). Tänä keväänä mennään. Päätin just. Piste.


5. Lomalla viimeinkin...
Viime vuonna onnistuin buukkaamaan itelleni niin käsittämättömän hirveen kiireen, että siitä suosta tässä selvitään yhä. Jouluna lomailin kokonaan tasan aaton. Tänä vuonna mulla on haaveissani viikon mittaiset talvi,- kesä,- ja joululoma. Vapaapäiviäkin ois kiva saada useempi kuukauteen. Kuulostaa optimistiselta, kun miettii tätä haipakkaa nyt, mutta aina saa toivoa ja koittaa järkkää.


6. Mielihyvistelyä
Kyllä, mielihyvää tänne kiitos! Sitä syntyy kiireettömistä hetkistä ipanoitten ja Jarkon kanssa, inspiroivista työprojekteista (tälläsiä on työn alla nytkin), liikunnasta ja muusta itsestä huolehtimisesta, ajasta läheisten kanssa, hyvästä ruuasta ja pienistä speliaalijutuista. Eikä vähiten metsälenkiltä Aslan kera, kasvimaalta rikkisten keskeltä, painomusteen tuoksuisesta kirjasta, jonka olen juuri kuvittanut... oi tulipa hyvä mieli kun tietää, että tätäkin kaikkea tuo vuosi tullessaan, jee!


7. Haasteita
Vaikka iso osa listastani liittyy vapaa-aikaan, niin tottakai innokkaana ammatinharjoittajana toivon myös että pääsen haastamaan itseäni ammatillisesti myös tänä vuonna. Se on koko duunin suola ja sokeri. Oispa ihana tehdä joku joulukalenteri tai muu. Haluan myös oppia jotain ihan uutta.

Kuvanmukaiseksi tästä tuli nyt kohtuu tekstipainotteinen postaus, mutta mulla on ollut ihan liian pitkä kirjoittamistauko, niin se purkautuu nyt tälleen tursahtaen hehe.

Loppuun kumminkin myös kuva.

♥ Anna

KUVAN MUKAISTA

Heippa!

Olet tupsahtanut tänne, paikkaan jossa tulee olemaan paljon kuvia ja asiat kerrotaan usein niiden kautta. Kuvan mukaisesti siis. Tämä paikka on jatkumoa edelliselle blogilleni Uutistoimisto Anselmille, joka oli alunperin vaihto-opiskeluajastani kertova blogi. Se sai rauhassa muovautua ihan muuksi kuin reissublogiksi vuosien varrella, muttei mielestäni enää palvellut ihan nykyistä ajatustani bloggaamisesta. Siispä oli hyvä rakentaa ajatuksille ja visuaalisille maailmoilleni uusi koti ja tässä se nyt on. Kiva että löysit tänne ja toivottavasti palaat luokseni uudemman kerran myös. Siispä aloitetaan!